Tuskin millään laivalla on synnyinkaupungilleen yhtä suuri merkitys kuin Titanicilla Belfastille. Titanicin rakennuspaikan ympärille kohonneen Titanic Quarter -alueen keskipiste on surullisenkuuluisalle alukselle pyhitetty näyttävä museo.

Yhteistyössä Discover Northern Ireland

Teollistuva Belfast nousi 1800-luvun loppupuolella maailman johtavien laivanrakennuskaupunkien joukkoon, mikä kasvatti kaupungin asukaslukua suuresti. Menestys huipentui, kun White Star Line -varustamo päätti rakennuttaa maailman suurimman ja ylellisimmän aluksen Harland & Wolffin telakalla. Titanicin pari vuotta kestänyttä rakennusurakkaa seurattiin kaupungissa suurella mielenkiinnolla.

Titanicin uppoaminen heti neitsytmatkallaan oli valtava kolaus belfastilaisten itsetunnolle. Koko kirottu laiva haluttiin unohtaa, eikä sen pohjoisirlantilaisia juuria mainostettu kymmeniin vuosiin. Titanicin uusi tuleminen belfastilaiseen katukuvaan alkoi oikeastaan vuonna 1985, jolloin hylky viimein löydettiin valtameren pohjasta. Tutkimukset osoittivat, ettei katastrofin syy ollut rakentamisessa ja Titanicista alettiin jälleen luoda Belfastin uljasta symbolia.

Vuonna 2012 eli tasan sata vuotta uppoamisen jälkeen avattu Titanic Belfast -museo esittelee laivan tarinan perusteellisesti rakennusvaiheesta surkeaan loppuun saakka. Museo sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta Harland & Wolffin telakan lähistöllä, eikä arkkitehtuuriltaan persoonallista luomusta voi olla huomaamatta. Titanic Belfastia voisi tavallaan verrata Bilbaon Guggenheim-museoon, sillä molemmat ovat tuoneet uuteen kukoistukseen nousseisiin kaupunkeihinsa ennennäkemättömän määrän matkailijoita.

Titanic Belfast on toteutettu modernilla otteella. Näyttelyissä on paljon interaktiivisia elementtejä ja historiaa tuodaan esille niin videoiden kuin hologrammihahmojenkin avulla. Kierroksen alussa tutustutaan Belfastin teollistumiseen ja kehittymiseen laivanrakennuskaupungiksi.

Titanicin rakentamiseen liittyvä osio on mielestäni yksi museon kiinnostavimmista. Telakan tunnelmaa on tuotu esiin muun muassa äänien avulla. Kierroksen aikana päästään kulkemaan myös työmaahissin jäljitelmällä. Nykypäivänä hissi ei ole kovin ihmeellinen, mutta monet Titanicin rakentajat suorastaan pelkäsivät hissejä. Monet laivan hienoudet, kuten sähkö ja juokseva vesi olivat nimittäin kummajaisia, joita tavallisilla työläisillä ei vielä kotonaan ollut.

Telakan palkat vaihtelivat suuresti työn vaativuuden mukaan. Johtajat nauttivat mukavasta elämästä, kun taas perustyöläiset kituuttivat surkealla palkalla hengenvaarallisissa olosuhteissa. Onnettomuudet olivat melko tavallisia ja esimerkiksi Titanicin rakentaminen vei kahdeksan miehen hengen. Museokierrokseen kuuluu myös huvipuistomainen laite, jolla päästään lyhyelle telakkakierrokselle.

Kuva: Chris Hill. Copyright: Tourism Ireland

Laivan valmistuttua tunnelmoidaan virtuaalista merimatkaa, jonka aikana voi ihailla muutamista laivan osista rakennettuja jäljitelmiä. Kannella pääsee nojailemaan tärisevään kaiteeseen ja nähtävissä on myös malleja eri hyttiluokista. Hienoahan tällaisella laivalla olisi ollut matkustaa, mutta vääjäämättä mielessä pyörii jo Titanicin surullinen loppu.

Kuva: Chris Hill. Copyright: Tourism Ireland

Laivan uppoamisesta kertova näyttely on odotetusti pysäyttävä. Videoesitys havainnollistaa laivan törmäämisen jäävuoreen ja uppoamisen eri vaiheet. Hätäviestit ja koskettavat ihmiskohtalot eivät jätä kylmäksi. Museossa voi tutustua niin pelastuneiden kuin hukkuneidenkin elämäntarinoihin.

Kierroksen loppuvaiheessa pureudutaan Titanicin hylyn tarinaan ja sen tutkimiseen syvällä meren pohjassa. Koko White Star Line -varustamon tarina on harvinaisen murheellinen, sillä onnettomuuksia tapahtui paljon. Titanicin sisaraluksista Britannic upposi neljä vuotta Titanicin jälkeen, kun taas Olympic selvisi romuttamolle saakka.

Titanic Belfast kertoo kuuluisan laivan tarinan näyttävästi kaikkia aisteja hyödyntäen. Laajassa museossa vierailuun kannattaa mielestäni varata vähintään pari tuntia, mutta aiheesta kiinnostunut viihtyy näyttelyissä varmasti kauemminkin. Täytyy myöntää että oma kiinnostukseni Titanicia kohtaan nousi aivan uudelle tasolle museovierailun aikana ja olen lukenut melko paljon asiaan liittyvää tietoa myös jälkikäteen.

Kuva: Chris Hill. Copyright: Tourism Ireland

Yhtä asiaa jäin museossa kaipaamaan. Vuonna 2014 Tallinnan merimuseossa esillä olleesta Titanic-näyttelystä jäi mieleen kopio laivan komeasta portaikosta, mutta nyt näitä portaita ei tullut vastaan lainkaan. Myös hytit olivat Tallinnan kiertävässä näyttelyssä laajemmin esillä. Elokuvastakin tuttu portaikko kyllä löytyy Titanic Belfastista, mutta sitä pääsee ihailemaan vain yksityistilaisuuksien yhteydessä tai sunnuntaisin järjestettävällä iltapäiväteellä.

Aikuisten pääsylipun hinta Titanic-museoon on 18,50 puntaa. Samalla lipulla pääsee tutustumaan myös viereiseltä kuivatelakalta löytyvään SS Nomadic -alukseen. Nomadic on viimeinen jäljellä oleva White Star Linen alus, sillä kaikki muut ovat joko uponneet tai romutettu.

Nomadic on melko pieni laiva, mutta tuntuu silti mukavalta aistia sadan vuoden takaisia tunnelmia oikean aluksen sisällä. Nomadicin esittelyssä on hyödynnetty modernia tekniikkaa muun muassa hologrammien avulla. Vuonna 1911 vesille laskettu Nomadic toimi Titanicin yhteysaluksena Cherbourgin satamassa, jonne suuri matkustaja-alus ei mahtunut rantautumaan. Nomadicin sisältä löytyykin tietoa muutamien sen kautta Titaniciin nousseiden matkustajien kohtaloista.

Nomadicissa ei ole valtavasti nähtävää, mutta nautin laivan kansilla kiertelystä takavuosien laivamatkustamista miettien. Keulakajuutan ääniefektit antavat käsityksen vähemmän mukavasta matkanteosta. Nomadicin monivaiheiseen historiaan kuuluu sotajoukkojen kuljettamista, ja ehtipä se olla myös ravintolalaivana Pariisissa.

Mikäli Titanicia haluaa tunnelmoida oikein kunnolla, kannattaa harkita yöpymistä museon vieressä sijaitsevassa Titanic Hotel Belfastissa. En majoittunut hotellissa, mutta pikaisen kierroksen perusteella se on tyylikäs ja hyvin teemaansa sopiva yöpymispaikka.

Belfastissa ei ole rakennettu laivoja enää viiteentoista vuoteen, mutta perinteet tuskin unohtuvat koskaan. Harland & Wolffin keltaiset nosturit näkyvät kauas ja satama-alueelta löytyy Titanic-museon lisäksi paljon muutakin nähtävää. Esimerkiksi molemmissa maailmansodissa palvellut sotalaiva HMS Caroline on nykyään museolaivana laiturissa. Lähistöltä löytyy myös Titanicin kuivatelakka ja pumpputalo.

Osuin kaupunkiin keväisen Belfast Titanic Maritime Festivalin aikaan, jolloin suuret purjelaivat, katuruokakojut, elävä musiikki ja muut tapahtumat valtasivat kaupungin rannat. Ainakin tuona iloisena viikonloppuna Belfast tuntuu todelliselta merikaupungilta, joka edelleen elää ja hengittää laivojensa mukana. Laivoja tulee ja menee, mutta Titanicin kaltaista legendaa nähdään tuskin enää koskaan.

Titanic Belfastista voi lukea myös Meriharakka-blogista, jossa kerrotaan museon lisäksi yöpymisestä Titanic-hotellissa. Himomatkaajan turinoita -blogista löytyy jutut sekä museosta että kuivatelakasta ja pumpputalosta.

Olin Pohjois-Irlannissa Discover Northern Irelandin järjestämällä blogimatkalla. 

Toukokuiseen Pohjois-Irlannin blogimatkaan kuului retki Game of Thronesin kuvauspaikoille. Päivä oli maisemiensa ansiosta todella mielenkiintoinen ja onnistunut, vaikken olekaan katsonut suosikkisarjaa lainkaan.

Yhteistyössä Discover Northern Ireland

Osallistuin Pohjois-Irlannin blogimatkalla opastetulle bussikierrokselle, joka vei useille Game of Thronesin kuvauspaikoille. Mietin retkelle lähtiessäni ollaanko nyt tarjoilemassa helmiä sialle, sillä en ole nähnyt maailman suosituimmasta tv-sarjasta ensimmäistäkään kokonaista jaksoa. Ennakkotietoni perustuivat lähinnä siihen, että jonnekin menneisyyteen sijoittuvassa mahtipontisessa ympäristössä tapetaan paljon ihmisiä. Päättelin, että sarjan valtavalle suosiolle täytyy olla syynsä ja kuvauspaikat todennäköisesti ovat visuaalisesti näyttäviä. Näin oli ainakin Dubrovnikissa, joka sekin kuuluu sarjan tunnetuimpiin kuvauspaikkoihin.

Bussinkuljettajan ja stand up -koomikon rooleja sujuvasti yhtä aikaa vetävä oppaamme Derek paljastuu Game of Thronesin faniksi. Hänen mukaansa sarjan suosio perustuu yllätyksellisyyteen, sillä koskaan ei voi tietää kuka hahmoista kuolee seuraavaksi. Belfast jää taakse ja Larnen kylän kohdalla päästään rantatielle, jonka maisemat ovat hieman huonommallakin säällä kaunista katseltavaa. Tie mutkittelee aivan meren tuntumassa. Levä on peittänyt rantakiviä ja tien toisella puolella keltaiset piikkiherneen kukat täplittävät vihreitä kukkuloita. Retken ensimmäinen pysähdyspaikka on Carnloughin satama.

Derek näyttää tabletiltaan kohtauksen, jossa vilahtavat mereen johtavat portaat pääsemme pian näkemään. Vankkojen aallonmurtajien suojaama kalastussatama on Pohjois-Irlantia tyypillisimmillään. Meri tuoksuu matalalla roikkuvien pilvien alla ja jossain huutaa lokki. Tihkusateinen sää on värjännyt maiseman melankolisilla sävyillä. Nautin tunnelmasta, vaikka esitellyt portaat ovatkin kovin arkipäiväisen näköiset.

Laskeudumme seuraavan kerran bussista Cushendunissa, jossa hyytävä merituuli ja vaakasuora vesisade saavat parinsadan metrin kävelymatkan tuntumaan todellista pidemmältä. Päämääränämme oleva luola tarjoaa suojapaikan kurjalta säältä. Täällä Melisandre kuulemma synnytti varjo-olennon sarjan toisella tuotantokaudella. Hämärä luola ei ole mielestäni kovin ihmeellinen, mutta uskon vieressä kuohuvan hyisen meren sopivan hyvin Game of Thronesin tunnelmaan.

Matka jatkuu kohti Dark Hedgesiä, joka esittää televisiosarjassa Kuninkaantietä. Katselen bussin märän ikkunan lävitse näkyviä ruskeanharmaita nummimaisemia, joille keltaisena kukkiva piikkiherne antaa oman värinsä. Sateessa kastuneissa lampaissa on jotain todella irlantilaista. Pian olemmekin The Hegdes -hotellin parkkipaikalla, josta on vain kivenheiton matka ikoniselle tienpätkälle.

Valtavien pyökkipuiden reunustamasta Dark Hedgesistä on tullut viime vuosina eräänlainen Pohjois-Irlannin symboli, joka on helppo tunnistaa Game of Thronesia katsomattakin. Puut ovat upeita ja niiden kiemuraiset oksat muodostavat suorastaan mielikuvituksellisen kokonaisuuden. Kyseessä on kuitenkin yleinen tie, jota pitkin kulkee vierailumme aikana muutamia autoja.

Vaikkei turistien määrä käyntimme aikaan olekaan pahin mahdollinen, on kuvien ottaminen ilman satunnaisia kulkijoita silti täysin mahdotonta. Uskon Dark Hedgesin olevan parhaimmillaan aamun hiljaisuudessa, jolloin tunnelma saattaa olla suorastaan maaginen. Seuraavalla Pohjois-Irlannin matkalla haluaisinkin saapua paikalle auringonnousun aikaan omin päin.

Retken varrella pysähdytään reilun tunnin ajaksi myös Giant’s Causewaylla. Tämä uskomaton luonnonnähtävyys ei kuulu Game of Thronesin kuvauspaikkoihin, mutta siellä käymistä ei voi näillä kulmilla liikuttaessa jättää väliin. Olen julkaissut Giant’s Causewaysta oman postauksensa jo aiemmin.

Pysähdymme lounastauolle Fullerton Armsiin, joka löytyy Ballintoyn kylää halkovan tien varrelta. Lämminhenkinen pubi sopii hyvin retken ohjelmaan. Tarjolla on maukkaita perinneruokia ja tietenkin Guinnessia. Suuren ryhmän ruokailu on organisoitu tilanteeseen nähden hyvin. Lähtöaikaa ei katsota kellosta, vaan matka jatkuu sitten kun kaikki ovat kiirehtimättä valmiita.

Game of Thrones on Fullerton Armsissa näkyvästi esillä. Kun tammikuun 2016 myrsky kaatoi Dark Hedgesin pyökkejä, päätettiin niistä kaivertaa puuovia sarjan fanien iloksi. Kymmenen yksilöllistä Game of Thrones -ovea koristaa pubeja eri puolilla Pohjois-Irlantia ja yksi niistä löytyy Fullerton Armsista. Sisätiloissa on myös jäljitelmä Game of Thronesin valtaistuimesta.

Matka jatkuu pieneen ja tunnelmalliseen Ballintoyn satamaan, jonka Game of Thrones -fanit tuntevat paremmin nimellä Iron Islands. Bussilla ei pääse perille, vaan saamme kävellä muutaman sadan metrin matkan mäen alta löytyvään rantaan. Lähistöltä löytyvät patikkapolkujen viitat saavat itseni haaveilemaan jo kokonaisesta vaellusmatkasta Pohjois-Irlantiin.

Satamassa ei ole mitään ainutlaatuista, mutta suolaisessa meren tuoksussa ja vihreiden kukkuloiden sävyttämissä maisemissa on hyvä olla tihkusateesta huolimatta. Jään hetkeksi tutkimaan laskuveden paljastamia kiviä.

Ballintoyn kaltaisessa paikassa tuntuu hauskalta miettiä, mitä televisiosarja voi tehdä melko arkipäiväistenkin paikkojen maineelle. Ballintoyn satama on kaunis, mutta vielä muutamia vuosia sitten tuskin kukaan olisi keksinyt viedä sinne bussilastillisia turisteja. Game of Thronesin suosio on käsittääkseni otettu Pohjois-Irlannissa ilolla vastaan, sillä se on tuonut alueelle taloudellista hyötyä monellakin tavalla.

Päivän viimeinen vierailukohde on Carrick-a-Reden riippusilta, joka on ollut suosittu turistikohde jo ennen Game of Thronesiakin. Odotukset ovat näkemieni kuvien perusteella korkeat, mutta rehellisesti sanottuna vierailu sillalla on jonkinasteinen pettymys. Riippusilta on melko lyhyt, eikä kolmenkymmenen metrin pudotus alla kuohuvaan mereen näytä erityisen pelottavalta.

Silta johtaa pikkuiselle Carrickareden saarelle, jossa liikkuminen on harmittavasti kielletty. Sillalta pääsee eteenpäin vain muutamia kymmeniä metrejä, minkä jälkeen käännytään jonottamaan paluuvuoroa takaisinpäin.

Maisemat Carrick-a-Reden ympäristössä ovat joka tapauksessa upeita. Näkymää sävyttävät pystysuorat rantakalliot, joiden koloissa pesii lintuja. Parkkipaikalta on sillalle noin kilometrin matka, joten sillalla käynnin yhteydessä pääsee hieman reippailemaankin.

Bussikierros venyy iltaan saakka, mutta aika ei silti käy missään vaiheessa pitkäksi. Kun Belfastin keltaiset satamanosturit viimein ilmestyvät näkyviin, on retkelle lähdöstä vierähtänyt jo yksitoista tuntia. Sarjan seuraavaa tuotantokautta filmataan matkamme aikaan Titanic-studioilla Belfastissa, mutta alue on aidattu ja lavasteiden kuvaaminen kielletty. Sarjan fanien kannattaa käväistä Belfastissa ainakin The Dark Horse -pubissa, josta löytyy yksi Dark Hedgesin pyökistä veistetyistä ovista.

McComb’sin järjestämä Game of Thrones -kierros on hyvin organisoitu kokonaisuus. Pysähdysten pituus on mietitty sopivaksi, eikä matkan varrelle mahdu yhtään turhaa kohdetta. Aikataulu on pyritty suunnittelemaan niin, että Dark Hedgesin tai Carrick-a-Reden kaltaisiin suosittuihin kohteisiin saavuttaisiin pahimman ruuhka-ajan ulkopuolella. Oppaan huumorilla sävytetty selostus pitää hyvin hereillä koko pitkän päivän ajan. Bussikierroksen hinta on 35 puntaa, mihin ei sisälly lounasta eikä Carrick-a-Reden pääsylippua.

Olen tottunut omatoimiseen matkailuun, joten kiertelen Pohjois-Irlantia luultavasti seuraavan kerran vuokra-autolla. Kaikkiin mainittuihin paikkoihin pääsee hyvin myös omin päin, jolloin voi päättää itse oman aikataulunsa. Bussiretken hyviä puolia ovat toki helppous sekä asiantunteva opastus. Seudun parasta antia on retkeilytavasta riippumatta upea luonto. Kuvauspaikoilla vieraileminen on sykähdyttävä kokemus, vaikkei Game of Thronesia seuraisikaan. Maisemat ovat näkemisen arvoisia myös ummikolle ja voin kuvitella suosikkisarjan antavan matkakokemuksille lisäarvoa monenkin matkailijan silmissä.

Olin Pohjois-Irlannissa Discover Northern Irelandin järjestämällä blogimatkalla.