Saksan Baijerissa sijaitseva Hohenschwangau tunnetaan erityisesti Neuschwansteinin linnasta, mutta alueella riittää muutakin nähtävää. Tutustuimme Hohenschwangaun linnaan, Baijerin kuninkaiden museoon sekä...
Baijerin hullun kuninkaan Ludvig II:n suunnittelema Neuschwanstein on yksi maailman tunnetuimmista ja näyttävimmistä linnoista. Kävimme tutustumassa tähän Disneyn prinsessalinnojen esikuvaan heinäkuun lopulla 2023. Neuschwansteinissa käyminen on kuulunut...
Kävimme viime vuodenvaihteessa Berliinissä, jonka joulumarkkinat olivat hyvässä vauhdissa vielä tapaninpäivän jälkeenkin. Tässä katsaus neljiltä käymiltämme markkinoilta sekä pari poimintaa Berliinin muista joulumarkkinoista. Matkat Keski-Euroopan joulutoreille ovat...
Berliinissä ei voi välttyä kaupungin kahtiajakoon liittyvältä historialta. Kävimme viime vuodenvaihteen matkallamme ilmaisessa Kulturbrauerein museossa, jonka pysyvä näyttely kertoo mukaansatempaavalla tavalla jokapäiväisestä elämästä Itä-Saksassa. Kulturbrauerei on...
Berliinin retrohenkinen tietokonepelimuseo ilahduttaa koko perhettä. Lapset viihtyvät pelien parissa mainiosti ja aikuisista on nostalgista päästä takaisin 80- ja 90-lukujen maailmaan. Tähän museoon ei tulla katselemaan...
Berliinistä on vaikea puhua mainitsematta kaupungin vuosina 1961–1989 halkonutta muuria. Ehdin käydä jaetussa Berliinissä kesällä 1988, ja nyt olikin harvinaisen mielenkiintoista palata tutkimaan mitä surullisesta muurista...
Kaupunkeja on aina mukava katsella yläilmoista. Suuntasimme Berliinin-matkallamme Panoramapunktille, joka osoittautui mainioksi valinnaksi. Koko kaupunki näkyy keskeisen Potsdamer Platzin yläpuolelta upeasti ja paikalla on myös miellyttävän...
Pääsin vuodenvaihteessa vihdoin Berliiniin, jossa olin käynyt edellisen kerran kesällä 1988. Spree-joessa on ehtinyt virrata tällä välin paljon vettä ja Berliinin muurikin murtui jo kauan sitten....
Maailman suurimmaksi tekniikan ja luonnontieteen museoksi kutsuttu Deutsches Museum kuuluu Münchenin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Monipuoliset näyttelyt tarjoavat nähtävää vaikka koko päiväksi. Päivän paras tekniikan saavutus löytyy museon...
Yksi Münchenin mieleenpainuvimmista nähtävyyksistä on keskustan länsipuolella sijaitseva barokkipalatsi puutarhoineen. Nymphenburgissa voi nauttia niin historiasta kuin ulkoilustakin. Schloss Nymphenburgin menneisyys ulottuu 1600-luvun jälkimmäiselle puoliskolle, jolloin Baijeria...
Vietimme mainion pääsiäisloman perheen kesken Münchenissä. Baijerin pääkaupunki on monipuolinen matkakohde, josta ehtii saada hyvän käsityksen muutamassa päivässä. Münchenin iloinen tunnelma ja monet nähtävyydet houkuttelevat palaamaan...