Portugali
Kolmas kerta – ja yhä Madeiran lumoissa
Palasimme viikko sitten kotiin Madeiralta. Matka samalle saarelle oli jo kolmas vajaan neljän vuoden aikana, joten Madeirasta on tullut yksi perheemme ehdottomista suosikkikohteista.
Madeira tuntuu näiden peräkkäisten matkojen perusteella jo melkein kuin toiselta kodilta. Saari on sen verran pieni, että se tulee nopeasti tutuksi. Valtava patikointireittien verkosto ja huikeat maisemat kuitenkin takaavat, etten tule kyllästymään Madeiraan vielä seuraavallakaan matkalla.
Olen kotiutunut hyvin Funchaliin, jossa olen nukkunut enemmän öitä kuin missään muussa ulkomaisessa kaupungissa. Majoituimme saman kadun varteen kuin ensimmäisellä Madeiran-matkallamme joulukuussa 2013. Mäkisen vanhankaupungin rosoiset tunnelmat vetoavat omaan makuuni huomattavasti modernia hotellialuetta enemmän. Värikkäiden seinien maali on lohkeillut ja siellä täällä on autioitumaan jätettyjä taloja. Kymmeniin oviin tehdyt maalaukset ovat toinen toistaan upeampia taideteoksia. Koirat juoksevat vapaina pitkin katuja ja keltaiset taksit kaahaavat vastuuttoman kovaa vauhtia kapeilla kaduilla, jotka kohoavat jyrkkiä rinteitä pitkin korkealle meren yläpuolelle. Silloin tällöin nenään kantautuu herkullisia ruoan tuoksuja.
Kaupungilla kiertely jäi tällä kerralla suunnittelemaani vähemmälle. Lapset halusivat mukaan aamuisille leipomoreissuilleni, ja vaihdoin pidemmät lenkit mieluusti mukaviin yhteisiin hetkiin. Pysähdyimme monesti silittämään kulmakunnan kissoja, joiden selvä johtaja oli mustavalkoinen Jackson. Paikalliset ohikulkijat tunsivat kissan nimeltä, mikä ei ollut toisaalta mikään ihme. Jackson löytyi aina ohi kulkiessamme joko jonkin auton katolta tai muurin päältä makoilemasta.
Vanhankaupungin leppoisiin tunnelmiin on helppo virittäytyä vaikkapa Barreirinha Bar Caféssa, joka sijaitsee pienellä aukiolla meren äärellä. Mikäli ulkopöydät täyttyvät, voi istumapaikkaa hakea muurien päälle levitetyiltä räsymatoilta. Myös lähiravintolamme O Tasco sijaitsi sopivasti suurimman ravintolakeskittymän ulkopuolella.
Paikalliset kutsuvat kotisaartaan sveitsiläiseksi reikäjuustoksi, koska uudet vuoria puhkovat tunnelit mahdollistavat nopean liikenteen tehokkaita pikateitä pitkin. Minun Madeiraani kuuluvat silti edelleen autoiluretket vanhoja ja hiljaisia teitä pitkin. Mutkikkaiden reittien maisemat miellyttävät silmää, vaikkei mullistavia näköalapaikkoja tulisikaan jatkuvasti vastaan.
Nuo tiet kulkevat pienten uinuvien kylien halki. Sellaisten, joissa miehet nojailevat huoltoaseman kaiteeseen ja baarien edustalla on punaisia muovituoleja. Tällainen on esimerkiksi pohjoisrannikon tuntumassa sijaitseva Cruz, jossa pysähdymme Katrepa’s Bariin sammuttamaan janoamme patikkaretken päätteeksi. Vanha mies tarjoilee kahvia tiskiin nojailevalle nuoremmalle kyläläiselle, jolla on jalassaan kumisaappaat. Maajussi on pysäköinyt lava-autonsa oven edustalle. Terassilla iäkäs pariskunta katselee vehreitä kukkuloita, joiden huiput peittyvät matalalla leijuvien pilvien sekaan. Merituuli viilentää mukavasti painostavan kosteaa ilmaa. Hiljaisuuden rikkoo vain silloin tällöin ohi kulkeva auto. Tämä on juuri sellainen kyläpahanen, jonka läpi ajaisi hetkessä kuin huomaamatta. Välillä tällaisiin paikkoihin on kuitenkin mukava pysähtyä tunnelmoimaan ja aistia sitä aidointa Madeiraa.
Pääsyy toistuviin Madeiran-matkoihimme on kuitenkin patikointi. Pääsimme vaimon kanssa vaelluspoluille suurin piirtein joka toisena päivänä, kun isovanhemmat huolehtivat lapsistamme. Kiersimme monta suosittua reittiä, joista kerron blogissa varmasti tarkemmin joskus myöhemmin. Erityisesti Caldeirão Verde täytti suuret odotukset. Tuli nähtyä myös satumetsä matkalla Rabaçalista 25 lähteelle sekä vaikuttava Riscon vesiputous.
Muista levadareiteistä varsinkin Lombada da Ponta do Sol oli upea. Hieman tuntemattomampi Levada do Castelejo yllätti positiivisesti ja Folhadalissakin oli kaunista.
Lapsetkin lähtivät kahdesti patikoimaan. Tuttu Ribeiro Frion polku Balcõesin näköalapaikalle oli helppo taival, kun taas Pico Ruivo do Paulille kiipeämisessä oli jo hiukkasen haastetta. Maisemat palkitsivat molempien reittien varrella ja tytöt ovat varmasti valmiita entistä suurempiin seikkailuihin seuraavilla matkoilla.
Kaikesta huolimatta oman matkani hienoin kokemus oli haastava vuoristoreitti Pico do Arieirolta saaren korkeimmalle huipulle Pico Ruivolle ja takaisin. Katselin auringonnousua pilvien yläpuolella ja kävelin yksikseni aamuauringon valaisemilla uskomattoman kauniilla vuoristopoluilla. Sain myös istuskella Pico Ruivon merkkipaalun päällä kaikessa rauhassa ja ihailla allani levittäytyvää maailmaa kenenkään häiritsemättä. Retki kävi lopulta melko rankaksi, mutta oli jokaisen hikipisaran arvoinen. Tästä patikointikokemuksesta on luvassa lisää tunnelmia heti seuraavassa postauksessa!
Patikoinnin vastapainoksi tuli toki myös rennompia päiviä. Kävimme lasten kanssa testaamassa Lidon merivesiuimalan, ajelimme turistibussilla ja söimme herkkuja. Kuten kuvasta näkyy, myös paikalliset liskot ovat varsin persoja jäätelölle.
Jokaisen Madeiran-lomamme ohjelmaan on kuulunut köysiratamatka Monteen. Tällä kertaa kävimme Monten palatsin trooppisessa puutarhassa, jonka itämaiset elementit ja kaupungin yli avautuvat maisemat tekevät siitä suosikkipuistoni koko saarella.
Yksi Madeiran kuuluisimmista nähtävyyksistä on Cabo Girãon rantajyrkänne, joka kuuluu Euroopan korkeimpiin. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa paikalle kirkkaalla ilmalla ja elämys olikin aivan uudella tasolla sumuisiin kokemuksiin verrattuna. 580 metrin korkeudessa sijaitsevalta lasilattialta on suora pudotus alas mereen. Jos sää vain suosii, kannattaa Cabo Girãolla ehdottomasti käydä maisemia ihailemassa.
Madeiralle saapuessamme autovuokraamon utelias työntekijä kysyi suosikkipaikoistani Madeiralla. Mielestäni pienen saaren suurin viehätys piilee maisemien yllättävässä vaihtelevuudessa ja monipuolisuudessa. Jos kuitenkin pitää nimetä vain yksi paikka, tuon mielelläni esille Encumeadan solan. Ajaminen vehreiden vuorten reunustamassa rotkossa on elämys kerta toisensa jälkeen, eikä maisema näytä yhtään hullummalta korkeammaltakin katsottaessa.
Tämä kolmas Madeiran-matka tuskin jää viimeiseksi. Opaskirjan vaellusreiteistä vasta 15 on käytynä ja suurin osa jäljellä. Madeiralla voi toki tehdä paljon muutakin kuin patikoida. Tulevien reissujen ohjelmassa voi olla vaikka valasristeilyä, syvänmeren kalastusta tai maastopyöräilyä. Myös naapurisaari Porto Santo on vielä toistaiseksi käymättä, vaikka sinne olisikin helppoa tehdä päiväretki lauttayhteyden ansiosta. Madeira siis kutsuu varmasti neljännenkin kerran. Tuskin ainakaan ensi vuonna, mutta kenties pian sen jälkeen.
Portugalissa sijaitseva Cabo da Rocan niemi on manner-Euroopan läntisin paikka. Olen käynyt siellä kahdesti reissuilla, joista molemmat ovat osuneet jollain lailla matkailu-urani taitekohtiin.
Atlantin aallot iskeytyvät Cabo da Rocan vaikuttaviin rantakallioihin noin neljänkymmenen kilometrin päässä Lissabonin keskustasta. Tänne kelpaa pysähtyä tuijottamaan merta ja miettimään syntyjä syviä. Valtameri on todellakin aava, sillä ensimmäisenä vastaan tulisi reilun 1400 kilometrin päässä sijaitseva Azorien saariryhmä. Sieltä on vielä noin neljätuhatta kilometriä lisää vastakkaiselle mantereelle Amerikkaan.
Cabo da Roca oli vanhan maailman reuna, eli maan uskottiin loppuvan tänne, ennen kuin planeettamme pyöreä muoto selvisi tiedemiehille. Kotimaan sijainti valtameren reunalla innosti varmasti omalta osaltaan portugalilaisia löytöretkeilijöitä, jotka purjehtivat suuriin seikkailuihin kohti tuntematonta. Esimerkiksi Bartolomeu Dias, Vasco da Gama, Pedro Álvares Cabral ja Fernão de Magalhães jättivät nimensä historiankirjoihin.
Saavun Cabo da Rocalle ensi kertaa heinäkuussa 1995 kavereideni Juhan ja Mikan kanssa. Tämä on ensimmäinen ulkomaanmatka, jolle olen lähtenyt ilman vanhempiani. Lukio ja hyvin sujuneet ylioppilaskirjoitukset ovat takana, samoin yliopiston pääsykokeet. Nyt on aikaa vetää henkeä ja odotella vielä puoli vuotta armeijaan lähtöä. Kiertelemme pari viikkoa ympäri Lissabonia ja teemme muutaman päivän retken Évoraan, Faroon sekä Albufeiraan. Portugalissa maistuu vapaus ja tuntuu keskikesän paahtava helle.
Pysähdyn jyrkänteen reunalle tuijottamaan merta ja ajattelen jossain kaukana vastarannalla häämöttävää Amerikkaa. Erään lukiossa tekemäni esitelmän aiheena oli New York ja haaveilen joskus matkustavani sinne. Mieleen tulee myös suurempia kysymyksiä, kuten varmasti monella muullakin tässä elämäntilanteessa. Haussa olisi ainakin opiskelupaikka, oma koti, tyttöystävä sekä ylipäätään koko elämän suunta. Cabo da Roca kutsuu mietiskelemään ja jättää päähän lohdullisen vastauksen – kaikki kyllä järjestyy aikanaan.
Syvällisemmät pohdiskelut unohtuvat, kun päätämme laskeutua alas meren rantaan. Jyrkällä rinteellä kiipeileminen on haastavaa, joskaan ei täysin uhkarohkeaa. Reppu tuntuu hankalalta selässä, joten päätän pudottaa sen varovasti hieman alemmalle tasanteelle. Reppu kuitenkin laskeutuu odottamattomalla tavalla ja lähtee vierimään rinnettä alas. Se poukkoilee sisällä olevine kameroineen metri tolkulla kohti maailman reunaa, kunnes pysähtyy aivan korkean kielekkeen laidalle. Filmikameralla otetut valokuvat pelastuvat, joskin muutamiin niistä tulee jatkossa omituisia raitoja. Pääsemme lopulta alas rantaan sekä myös onnellisesti ylös bussipysäkille ja yöksi Lissaboniin.
Toinen reissuni Cabo da Rocalle koittaa lokakuussa 2009. Edellisellä matkalla 14 vuotta sitten haaveilemani tyttöystävä löytyi jo ajat sitten, ja hänestä on tullut nyt matkaseurana oleva vaimoni. Myös elämän muut palaset ovat tuntuneet loksahtaneen kohdalleen. Opiskelupaikkaa ei irronnut yliopistosta, mutta irtosi kuitenkin, samoin kiinnostava työpaikka. Kohti Amerikkaakin voi nyt tähystää uusin ajatuksin, sillä kävimme New Yorkissa vain puolisen vuotta aiemmin. Seuraavat ulkomaanreissut eivät kuitenkaan toteudu tästä eteenpäin aivan samalla tavoin kuin ennen, sillä tämä Portugalin-loma jää viimeiseksi lentomatkaksi ennen esikoisemme syntymää. Cabo da Roca tietää kuitenkin kertoa, että kaikki järjestyy, mitä sitten vastaan tuleekin.
Moni käväisee Cabo da Rocalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkaa sitten matkaansa. Mielestäni tämä paikka ansaitsee enemmän, joten viivymme tälläkin kerralla yli kaksi tuntia. Kävelemme lähistön poluilla ja löydämme kivimuuriin muotoillun penkin, jolle istahdamme pitkäksi toviksi syömään eväitä ja ihailemaan maisemaa. Paikka on sen verran sivussa, ettei muita matkailijoita ole ruuhkaksi asti. Lämpömittari näyttää lokakuussakin hellelukemia ja meri kimaltaa kirkkaana kaukaisuuteen saakka. Tiedän että olemme tällä säällä onnekkaita, sillä näille kallioille puhaltaa usein kova tuuli ja rannikon sää voi olla muutenkin arvaamaton.
Cabo da Rocalle on pystytetty muistomerkki, jossa julistetaan kyseessä olevan Euroopan mantereen läntisin piste. Muistomerkkiin on kaiverrettu koordinaattien lisäksi Portugalin kansallisrunoilijan Luís de Camõesin sanat täällä missä maa päättyy ja meri alkaa. Taustalla näkyvä majakka valmistui vuonna 1772 ja sen torni on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Näkyvyys on hyvä, sillä majakan perustukset on valettu noin 140-metrisen kallion päälle.
Cabo da Roca on suosittu vierailukohde, jossa käy paljon turistiryhmiä. Paikalle pääsee kätevimmin autolla tai bussilla. Sintran ja Cascaisin välillä liikennöivä linja-auto pysähtyy Cabo da Rocassa. Matka-aika Cascaisista on reilut kaksikymmentä minuuttia ja Sintrasta yli puoli tuntia. Lissabonista pääsee sekä Cascaisiin että Sintraan paikallisjunilla. Molemmat ovat suosittuja päiväretkikohteita Lissabonista, mutta omasta mielestäni varsinkin Sintrassa kannattaa viipyä ainakin parin päivän ajan. Olen julkaissut aiemmin postauksen Sintra ja minä, jossa kerron tuosta viehättävästä kylästä sekä sen lähistöllä sijaitsevista linnoista.
Vierailu Cabo da Rocalla on vaikuttava kokemus jo pelkkien rantakallioiden ja merimaiseman vuoksi. Sijainti aivan Euroopan laidalla luo paikalle myös oman ainutlaatuisen merkityksensä. En tiedä milloin palaan Cabo da Rocalle kolmannen kerran, eikä matkan välttämättä tarvitse ajoittua minkäänlaiseen käännekohtaan. Jos kävisin taas paikalla 14 vuoden tauon jälkeen, olisi Cabo da Rocan vuoro 2023, mihin ei lopulta ole enää kovin pitkä aika. Silloin toivottavasti puhutaan ajasta, jolloin koronapandemia on jo taakse jäänyttä historiaa.
Siirryn nyt menneiden matkojen muistoissani Pohjois-Portugalin halki virtaavalle Douro-joelle, jonka maisemiin voisi palata aina uudelleen. Kiireetön risteilypäivä tarjosi kauniita näkymiä sekä pikaisen viinitalovierailun.
Viivyimme syksyllä 2009 tekemällämme Portugalin-matkalla muutaman yön Portossa, joka on yksi Euroopan kiehtovimmista kaupungeista. Käytimme yhden matkapäivistämme Douro-joella, jolla on merkittävä osa alueen historiassa. Maailmankuulua portviiniä viljellään Douron laaksossa, josta se kuljetetaan varastoitavaksi alajuoksun varrelle.
Lokakuinen lauantaiaamu on hyvin hiljainen, kun kävelemme Porton kaupungin halki kohti jokivenelaituria. Ylitämme mahtavan Dom Luísin sillan ylätasannetta pitkin ja näemme kuinka nouseva aurinko tavoittaa vähitellen myös Ribeiran rantakortteleiden kuvaukselliset rakennukset.
Etsimämme Douro Azul -yhtiön laituri löytyy joen etelärannalta eli Vila Nova do Gaian puolelta. Meidät ohjataan alukseen astumisen jälkeen suureen pöytään, jossa on meille ikkunan vierestä varatut paikat. Saamme seuraksemme kymmenen portugalilaista, joihin emme tosin tutustu sen paremmin.
Nytkähdämme liikkeelle aikataulun mukaisesti yhdeksältä. Päivän reitti kulkee vastavirtaan, sillä myötävirtaan mentäessä joki laskee Atlanttiin vain muutaman kilometrin päässä. Syömme hyvällä ruokahalulla risteilyn hintaan kuuluvia aamiaissämpylöitä ja croissanteja samalla, kun alitamme matkan ensimmäiset sillat. Joella näkyy muutamia reippaita soutajia ja melojia.
Ulkona puhaltaa harmittavan viileä tuuli, mutta löydämme onneksi suhteellisen suojaisan paikan alakannelta. Ohitamme muutaman pienen kylän ja rinteillä kasvavaa metsää. Joki toki kimaltelee kauniisti ja on mukava nähdä paikallista luontoa, mutta tämä ympäristö ei tee vielä suurta vaikutusta.
Jokiristeilyn erikoisuus ovat sulkuportit. Saavumme puoli yhdeltätoista Crestuma-Leverin sululle, jonka korkeusero on 14 metriä. Palaamme tämän jälkeen lämpimiin sisätiloihin odottelemaan lounasta. Ateria alkaa portviinillä, sillä sitähän tämän joen reunamilla nimenomaan viljellään. Entisaikaan viini toimitettiin viljelyksiltä Vila Nova de Gaian varastoihin puisilla rabelo-veneillä. Nykyään käytetään vähemmän romanttisia kuorma-autoja.
Nautimme neljän ruokalajin kalapainotteisen aterian, jonka aikana huomaamme maiseman muuttuvan. Alamme saapua viiniviljelmille ja ohitamme jonkun kaupunginkin. Aurinko alkaa porottaa ikkunan lävitse jo niin kuumasti, että joudumme vetämään hieman verhoa eteen.
Saavumme puoli kahden maissa Carrapatelon sulkuporteille, joiden kohdalla nousemme vastavirtaan matkatessamme peräti 35 metriä ylöspäin. Myös koko matkan meitä seurannut pienempi alus mahtuu samalla kertaa sulkuporttien väliin.
On mielenkiintoista seurata, kuinka laivat nousevat valtavien seinämien reunustamasta synkästä kuilusta takaisin päivänvaloon. Dourossa on Portugalin puolella viisi patoa, joista kaksi osuu matkamme varrelle.
Löydämme mukavat istumapaikat yläkannelta ja vietämme risteilyn pari viimeistä tuntia ulkona. Sää on lämmennyt päivän mittaan mukavasti ja aurinkoisessa syysilmassa tarkenee hyvin lyhyissä hihoissa. Matkan loppuosa onkin ehdottomasti päivän parasta antia, sillä saavumme viimein odottamiimme maisemiin.
Joki mutkittelee upeassa ympäristössä, jota sävyttävät viininviljelyyn valjastetut rinteet ja satunnaiset vanhat rakennukset. Jotkut viljelmistä näyttävät jatkuvan korkeiden kukkuloiden huipuille saakka.
Laivalla ei ole juurikaan muuta tekemistä, joten keskitymme nauttimaan leppoisaan tahtiin vaihtuvista maisemista. Aluksen kaiuttimista raikuvat vuorotellen kaikki Boney M:n kokoelmalevyn hitit Rivers of Babylonista lähtien.
Saavumme neljältä Peso da Réguan kaupunkiin, jossa jäämme pois kyydistä. Matkustajat ohjataan pikavauhtia rannalla päivystävien kaupustelijoiden ohitse bussiin, joka vie meidät läheiselle Castelinhon viinitilalle. Ohjelmaan kuuluu lyhyt englanniksi opastettu kierros Castelinhon kellareissa. Näemme muun muassa valtavia viinisäiliöitä sekä paksun pölykerroksen peittämiä vuosikertapulloja. Kaupan puolella tarjotaan hieman maistiaisia sekä tietenkin mahdollisuus ostosten tekemiseen. Tyydymme tällä kerralla juomien sijasta jääkaappimagneettiin.
Ostosten tekoon ei kulu juurikaan aikaa, joten ehdimme ihailla hetken maisemia. Laskeva aurinko värittää Douron vastarannalla kohoavia viiniviljelmiä. Peso da Régua on seudun tärkeimpiä viinintuotantokeskuksia ja erään kukkulan huippua hallitseekin Sandemanin portviinitalon salaperäiseen viittaan pukeutunut tunnushahmo. Alueelta löytyy paljon eri tiloja, joihin voisi paremmalla ajalla käydä tutustumassa.
Turistibussi kuljettaa meidät Réguan rautatieasemalle, josta alkaa parin tunnin paluumatka Portoon. Junasta on varattu laivayhtiön asiakkaille kaksi kokonaista vaunua. Rata seuraa alkumatkan Douro-jokea, kunnes erkaantuu toisaalle.
Näemme kumpuilevaa maastoa, laaksoja ja pieniä kyliä. Muutamat asemat on koristeltu sinisillä kaakeleilla. Junamatka tuntuu pitkän päivän jälkeen yllättävänkin puuduttavalta, mutta saavumme lopulta Porton kauniille São Benton asemalle.
Kokeilemamme kaltainen risteily tarjoaa hyvän mahdollisuuden nauttia Douron maisemista rauhalliseen tahtiin. Toisaalta tekemistä ei ole erityisen paljon ja aamusta iltaan venyvä retki saattaa tuntua ajoittain myös pitkästyttävältä. Päivästä on joka tapauksessa jäänyt mieleeni paljon hyviä muistoja. Koko Douroa emme todellakaan nähneet, sillä joen alkulähde sijaitsee lähes 900 kilometrin päässä Portosta. Espanjan puolella joki tunnetaan nimellä Duero.
Douron viininviljelysmaisemiin voi edelleen lähteä useamman eri yhtiön laivoilla. Yllä kuvatun kaltaisia retkiä mainostavat tällä hetkellä esimerkiksi Cruzeiros Douro sekä Porto Douro, kun taas Douro Azulin valikoima näyttäisi muuttuneen. Joella voi halutessaan tehdä myös useamman päivän mittaisia risteilyjä.
-
Huvipuistot2 vuotta sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenEnsikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sittenAlppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sittenCinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenLos Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sittenPatikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenTarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sittenKaksien kasvojen Torrox
-
Italia2 vuotta sittenMilanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sittenHuikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenKalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sittenSevillan huvipuisto Isla Mágica
milla
26.6.2017 at 22:36
Teillä on ollut jälleen upean kuuloinen reissu! Ja voi, että miten upeasti kuvailet kaikkea kokemaanne ja näkemääsi. Helppo olla matkassa mukana. Innolla odotan seuraavia postauksia ja haaveilen omasta seuraavasta Madeiran matkasta.
Mika / Lähtöportti
27.6.2017 at 15:51
Kiitos Milla, mukavaa että tunnelma välittyi! Reissu oli tosiaan upea, kaikki sujui kivasti ja säätkin oli varsinkin edelliseen kertaan verrattuna loistavat. Tiedän että sulla on muutama muukin toistuvia reissuja vaativa suosikkikohde, mutta toivottavasti pääsette jossain välissä taas Madeirallekin!
Annemaria/Samppanjaa muovimukista
27.6.2017 at 9:21
Näin aamutuimaan ihana katsella tuollaisia maisemia. Madeira-kuume myös heräisi. Edellisestä reissusta sinne lienee jo reilut kymmenen vuotta. En yhtään ihmettele, että Madeiralle voi mennä yhä uudelleen ja uudelleen.
Mika / Lähtöportti
27.6.2017 at 15:54
Kiitos kommentista! Madeiralle on aina mukava palata ja toivottavasti sinäkin pääset taas nauttimaan noista maisemista paikan päällä!
Anna | Tämä matka -blogi
27.6.2017 at 10:19
😀 Ja minun Madeiran postaukset ne vaan odotuttavat itseään. Jospa tällä viikolla…
Mika / Lähtöportti
27.6.2017 at 15:59
Kirjoita jossain välissä, lukisin mielenkiinnolla! Vaikka Madeiran ehkä mielellään pitäisi salaisuutena, on siitä aika moni jo tainnut kuullakin 😀
Jenni / Unelmatrippi
27.6.2017 at 10:20
Kyllä, mä haluaisin käydä tuolla joskus – olet markkinoinut tehokaasti! 😉 Täytyy varmaan mainostaa Madeiraa näiden kirjoitustesi pohjalta myös veljelleni perheineen. Uskoisin, että heille tämä sopisi loistavasti kohteeksi ja lapset tykkäisivät myös.
Pidän itsekin juuri tuollaisista alueista majoituspaikan valinnassa kuin kerrot teillä olleen. Emme oikeastaan koskaan ole missään hotellialueilla, vaikka usein hotelleissa tai jonkinlaisissa majataloissa yövytäänkin. Pikkuhotellit, majatalot tai vuokrattavat asunnot ovat yleensä juuri tuollaisilla kiinnostavilla paikoilla.
Patikointimaastot ja kurvailu mutkaisilla teillä viehättävät Madeiran mahdollisuuksista eniten. Joskus on ilman muuta mentävä käymään!
Mika / Lähtöportti
27.6.2017 at 16:10
Alan jo uskoa, että tekin jossain vaiheessa päädytte Madeiralle 😀
Lapsille Madeira on mielestäni kiva ja turvallinen kohde. Teemapuistoja, hiekkarantoja tai muita lapsille takuuvarmoja isoja vetonauloja ei ole, mutta ainakin meidän tytöt on tykänneet köysiradasta, kaksikerroksisista turistibusseista, uimalasta, puistoista, jätskipaikoista ym ja viihtyneet tosi hyvin.
Funchalin laidalla on yksi suurehko hotellialue, mutta muuten koko saari on säilynyt turistimääriin nähden kiitettävän ”alkuperäisenä”. Annan mielelläni majoitusvinkkejä, jos teidän reissu tulee joskus ajankohtaiseksi. Patikoijalle Madeira on ihan paratiisi, reittivaihtoehtoja löytyy tosi paljon helpoista haastaviin. Myös mutkaisia ja mäkisiä tietä tosiaan riittää, pienelle saarelle mahtuu paljon!
Ulla
27.6.2017 at 16:14
Rakkauden tuohon Atlantin kelluvaan puutarhaan jaan kanssasi. Minua kiinnostaisi tuo Pico Ariero Pico Ruivo vaellus, mutta rankkuus mietityttää, tosin jos ei kävele takaisin, vaan tilaa taxin Achada de Teaxeiraan ei ole niin raskas? Miten pitkään kesti matka yhteen suuntaan? Kävelitkö nautiskellen vai ripeämmin?
Mika / Lähtöportti
27.6.2017 at 23:27
Mukava kuulla että Madeiran ystäviä löytyy! Tuo vaellus Pico do Arieirolta Pico Ruivolle ja takaisin on tosiaan aika rankka, mutta todella upea kokemus. Julkaisen tarkemman kuvauksen tuosta retkestä lähipäivinä.
Varmasti pääsee helpommalla, jos Arieirolle palaamisen sijaan laskeutuu Achada do Teixeiraan. En ole vielä kävellyt tuota väliä, mutta polku näytti helppokulkuiselta ja sehän on vain alle kolme kilometriä alamäkeen. Minulta meni koko retkeen yhteensä 5,5 tuntia. Menomatka Ruivolle kesti vajaat 2,5 tuntia. Pysähtelin aika usein ottamaan valokuvia, mutta ajoittain kävelin vähän ripeämmin, kuitenkaan kiirehtimättä. Vietin Ruivon huipulla puolisen tuntia ja paluumatka oli hieman menomatkaa hitaampi.
Paul Mikael Wikström
25.7.2020 at 15:41
Kiitos upeista kuvista ja kuvauksista ! Suunnittelen matkaa ensi talveksi Madeiralle n.6 kuukaudeksi : loka- … maaliskuulle ! Olen 75 vuotias vain lievää astmaa sairastava eläkeläinen ja talvikokemuksia on Espanjan mantereelta ja Thaimaasta .Mihin majoittua, mitä maksaa n.35 neliön siisti, vaatimaton yksiö palveluiden lähellä; ruokaostokset, apteekki, ja tarvittaessa lääkäri ? En piittaa kalliista ravintoloista, enkä shoppailemisesta, kokkaan usein itse vaatimattomat ruokani ! Tarkoitus olisi viettää vaatimatonta, rauhallista arkipäivästä elämää ja retkeillä !
Kiitos etukäteen kaikista kokemuksista ja vihjeistä… Yst.Terveisin Paul Mikael Wikström, Savonlinna.
Mika / Lähtöportti
31.7.2020 at 10:50
Mukava kuulla että juttu miellytti! Minulla ei ole kokemusta pidemmästä oleskelusta Madeiralla, mutta Funchal on palveluiden, kulkuyhteyksien ja usein myös sään kannalta paras vaihtoehto majoittumiseen. Katsoin uteliaisuuttani netistä että yksiöitä löytyisi noin 500 euron kuukausihinnoista alkaen.
Henna / Kulkutautiset
28.6.2017 at 8:21
Kuulostaa aivan ihanalta reissulta ja erityisesti lomalta ♥ Itse en tykkää matkoilla junnata paikallaan, mutta tällainen aktiivinen nautiskelu ympäristöstä ja upeista vaellusreiteistä kuitenkin ilman suurempaa säntäilyä kuulostaa mahtavalta ja tosi rentouttavalta. Nimim. kaksi työpäivää ennen lomaa ja todellakin sellaisen tarpeessa… 😀 Nyt suunnataan sinne sinun toiseen suosikkikohteeseen, mutta ihan varmasti joskus Madeirallekin, olet todellakin saanut myytyä tämän saaren!
Mika / Lähtöportti
29.6.2017 at 9:55
Kiitos Henna, tämä oli kyllä mainio reissu! Ymmärrän halun vaihtaa maisemaa esimerkiksi roadtripin merkeissä, mutta Madeira on sen verran pieni ja yksinäinen saari, ettei majapaikkaa mielestäni kannata vaihtaa matkan aikana. Ellei sitten kaipaa hiekkarantaa ja lähde sen perässä naapurisaarelle Porto Santolle. Aktiivilomailijalle Madeira on mainio paikka, harrastusmahdollisuuksia riittää.
Hyvää lomaa ja mainiota Italian-matkaa teille! Syökää paljon gelatoa!
Kohteena maailma / Rami
29.6.2017 at 17:52
Onhan nuo maisemat upeita, siitä ei pääse mihinkään. Tuollainen vuorovaihtelu on mahtavan kuuloista isovanhempien kanssa reissatessa. Ehtii itsekin patikoimaan, niin saa lomalta enemmän irti. Toisaalta sitten muksutkin jaksavat paremmin, kun vuoropäivinä on virkeät viihdyttäjät kaverina. Aion ilman muuta lähteä Madeiralla ja toivottavasti mahdollisimman pian!
P.S. Upeita kuvia kaiken kaikkiaan!
Mika / Lähtöportti
30.6.2017 at 20:00
Kiitos Rami! Tällainen matkajärjestely kolmen sukupolven kesken on kyllä mainio. Olen todella kiitollinen appivanhemmille tällaisesta mahdollisuudesta ja kaikesta matkoilla saamastamme avusta. Sekin on totta, että lapsia jaksaa viihdyttää entistä paremmin, kun ei tarvitse olla ihan jatkuvasti vuorokauden ympäri yhdessä.
Toivottavasti teidän Madeiran-matka toteutuu mahdollisimman pian, autan mielelläni suunnittelussa! 🙂
Anna | Muuttolintu.com
30.6.2017 at 6:39
Patikointisaareksi olenkin Madeiran kuvitellut. Ihan mielettömiä, vehreitä maisemia! En yhtään ihmettele, että ootte palanneet kerta toisensa jälkeen. Ehdottomasti tänne haluan, ja veikkaan että patikointia rakastava siippakin syttyisi! Ihana tuo liskokuva <3
Mika / Lähtöportti
30.6.2017 at 20:04
Madeira on harvinaisen vehreä ja kokoonsa nähden myös yllättävän monipuolinen saari, maisemiin ei kovin helposti kyllästy. Lähtekää ihmeessä Madeiran patikkapoluille jossain vaiheessa, niitä kyllä riittää pidemmällekin lomalle.
Lisko oli mainio tyyppi, ei ujostellut ollenkaan. Jäi hyvin aikaa ottaa kuvia useammallakin laitteella 🙂
Hanna
1.8.2017 at 17:06
Blogiasi on ilo lukea! Paljon kuvia ja hyviä vinkkejä, kiitos! 🙂 Ollaan toisen puoliskon kanssa lähdössä ensi viikolla Madeiralle (ensimmäistä kertaa), olen saanut blogistasi paljon hyviä vinkkejä ja ihastellut upeita kuvia, matkakuume vain kasvaa entisestään niitä katsellessa. Nyt vain pitäisi osata päättää mihin levada-reiteille sitä viikon aikana suuntaisi, jos ennättäisi pari-kolme käymään. Ja ensikertalaisena tietysti kiinnostaa muutkin saaren nähtävyydet. Ei taida viikon aikana ihan kaikkea kuitenkaan ennättää.. mutta me tykätään reissuilla myös syödä hyvin, joten olisiko sinulla jotain hyviä ravintolasuosituksia. 🙂
Mika / Lähtöportti
3.8.2017 at 0:56
Kiitos paljon kommentistasi! Tosi mukava kuulla, että blogistani on ollut iloa Madeiran-matkaa suunnitellessa! 🙂
Mahtavia patikointivaihtoehtoja on tosiaan paljon ja eri kulkijalle voi sopia erilaiset polut. Ensikertalaiselle ehdottaisin esimerkiksi Caldeirão Verden levadaa, jonka varrella näkee hyvin millaisia tyypilliset levadareitit parhaimmillaan ovat. Tyypillisen levadan vastapainoksi voisi ottaa siitä täysin poikkeavan São Lourençon niemen reitin, joka ei ole levada, mutta karuine maisemineen todella upea.
Mukavan levadamaistiaisen saa helpolla pätkällä Ribeiro Friosta Balcõesin näköalapaikalle, reittiin ei kulu paljoa aikaa ja sen voi lisätä vaikka autoilukierroksen yhteyteen. Aikataulun salliessa Ribeiro Friosta Portelaan kulkeva Levada do Furado on myös hyvä, hieman Caldeirão Verdeä muistuttava vaihtoehto. Vaikuttavin kokemani vaellus on Pico do Arieirolta Pico Ruivolle, mutta tuo reitti on fyysisesti vaativampi, ja levadan sijasta vuoristopolku.
Viikossa saa kyllä hyvän käsityksen pienestä saaresta, mutta kaikkea on vaikea ehtiä kun haluaa patikoidakin, eikä kannata pilata lomaa kiirehtimiseen. Näköalapaikoista Pico do Arieiro, Cabo Girão ja Nunnalaakson yläpuolella oleva Eira do Serrado ovat mielestäni vaikuttavimpia.
Takuuvarmaa suosikkiravintolaa en valitettavasti ole vielä Madeiralta löytänyt ja muutenkin varon suosittelemasta yhden käyntikerran perusteella. Turistien suosimalla Funchalin vanhankaupungin alueella monet ravintoloista on melko samaa, hyvää keskitasoa edustavia, ja jos tuolla seudulla päätyy arpomaan eri vaihtoehtojen välillä niin voi kokeilla vaikka Le Jardinia. Câmara de Lobosissa Vila do Peixe jäi mieleen hyvänä kalaravintolakokemuksena, lihaan erikoistunut sisarravintola Vila da Carne on vielä kokeilematta.
Hyvää matkaa teille! 🙂
Anni
25.12.2017 at 12:52
Hei! Onko sulla antaa jotain hotellisuosituksia Madeiralta? 🙂 Kannattaako olla koko aika Funchalissa yötä vai osa ajasta jossain eri puolella saarta?
Mika / Lähtöportti
28.12.2017 at 1:15
Hei Anni! Olen majoittunut aina vuokrataloihin, joten omakohtaisia hotellikokemuksia ei ole. Nuo talot ovat sijainneet Funchalissa, josta pääsee autolla saaren kaukaisimpiinkin kolkkiin noin tunnissa. Yleensä myös sää Funchalissa ja muualla etelärannikolla on aurinkoisempi kuin vuorten takana pohjoisessa. Toki majoittuminen pienempiin paikkoihin toisi matkalle erilaisia kokemuksia, mutta itse tykkään asettua paikoilleni ja tehdä päiväretkiä Funchalin palveluiden ääreltä.
Jos majoittuminen Funchalin sijasta Ponta do Solissa kiinnostaa, niin uskallan luottaa Maailman äärellä -blogin Heidin vinkkeihin: https://maailmanaarella.com/2017/03/12/vinkit-luksusluokan-lomaan-madeiralla 🙂