Seuraa somessa

Portugali

Sintra ja minä

Julkaistu

-

Lissabonin lähistöllä sijaitseva Sintra kuuluu Euroopan kiinnostavimpiin nähtävyyksiin. Olen käynyt Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvassa kaupungissa kahdesti. Tässä muistoja viime kerralta.

Kolmen vartin junamatka Rossion asemalta Lissabonista sujuu nopeasti. Saavumme Sintran pimentyneeseen iltaan ja lähdemme suunnistamaan kohti majapaikkaamme Casa Miradouroa. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin kulkea öisiä katuja kaukana kotimaan räntäsateesta. On hiljaista ja lämmintä. Katulamppujen himmeä valo, ympärillä kohoavat kukkulat ja mielikuvitukselliset rakennukset luovat arvoituksellista tunnelmaa.

Sintra


Käännymme keskusaukion laidalta kapealle kadulle, joka johtaa jyrkkään alamäkeen. Toivon lukeneeni karttaa oikein, sillä en todellakaan haluaisi raahata rinkkaa heti takaisin ylös. Löydämme onneksi etsimämme. Musta rautaportti on kuitenkin kiinni, eikä ovikelloon kuulu vastausta. Päätän soittaa saamaani numeroon. Puhelimen ääni kaikuu talon sisäpuolelta, mutta kukaan ei vastaa. Viimein pienikokoinen täti ilmestyy portin taakse. Hän esittelee itsensä Mariaksi ja pahoittelee pesukoneen meteliä, jonka vuoksi ei kuullut sen paremmin puhelinta kuin ovikelloakaan.

Sintra


Maria on ylitsepursuavan ystävällinen. Hän ohjaa meidät sisään ja esittelee huoneemme hieman ontuvalla englannin kielellä. Maria avaa verhot ja esittelee maisemia. Korkean kukkulan päällä loistaa todelliseksi satulinnaksi valaistu Penan palatsi. Viereisellä mäellä kohoavat Maurien linnan eli Castelo dos Mourosin muurit. Kummitustaloa muistuttava Quinta da Regaleira erottuu huomattavasti lähempänä. Sinne emme valitettavasti ehdi tällä matkalla lainkaan.

Sintra


Aamulla pimeys on ohi ja taivas huokuu valoa. Huonettamme kiertävän parvekkeen toiselta laidalta näkyy laakson yli siintävälle Atlantille saakka. Aamiainen on ilahduttavan maukas. Maria touhuaa kiireisenä, hymyilee kaikille sekä kantaa pöytiin kuumaa juotavaa. Tapaamme myös talon omistajan Charlotten. Meillä on kuulemma hyvä tuuri sään suhteen, sillä Portugalin lokakuu on poikkeuksellisen lämmin.

Sintra


Kuulemme vielä pikakertauksen Sintran historiasta. Kaupunki alkoi kehittyä jo keskiajalla, kun Portugalin kuninkaalliset valitsivat sen asuinpaikakseen. Perässä seurasi joukko muita merkkihenkilöitä. Erityisesti raikas ilma ja vehreä luonto houkuttelivat tähän rauhalliseen pakopaikkaan, josta pääsee tarvittaessa nopeasti takaisin Lissaboniin.

Sintra

Kiipeämme keskusaukiolle ja etsimme bussipysäkin. Linja-auto kuljettaa meidät metsän halki kohti Penan palatsia. Rautatieasemalta on tullut paljon matkustajia, joten joudumme seisomaan koko mutkikkaan matkan ajan. Bussi tuntuu hyvältä idealta, sillä parin kilometrin kävelystä jyrkkään ylämäkeen olisi saattanut tulla melko hikinen.

Sintra


Alueen portilta on vielä jonkin verran käveltävää Palácio Nacional da Penan sisäpihalle. Rakennus on mielikuvituksellinen yhdistelmä eri tyylisuuntia. Se rakennettiin 1800-luvun puolivälissä kuningas Ferdinand II:lle ja kuningatar Maria II:lle.

Sintra

Ihailemme koristeellisia portteja ja värikkäitä torneja, joissa erottuu niin maurilaisia kuin uusgoottilaisiakin piirteitä. Kiertelemme pitkin muureja ja tutkimme vartiotorneja. Yläkerran kahvilasta löytyy onneksi myös helpotusta janoon. Palatsilta on upeat näköalat kaikkiin ilmansuuntiin. Katselemme laakson kyliä, kaukaista merta ja läheisen Maurien linnan muureja. Riemunkirjava palatsi on huikea nähtävyys, jota kannattaa tulla ihmettelemään omin silmin.

Sintra

Kierrämme kaikki yleisölle avatut huoneet läpi. Isäntäväellä on ollut ilmeisen suuri tarve kerätä kaikkea mahdollista, sillä huoneet pursuavat erilaisia esineitä. Pidän eniten pienestä sisäpihasta, joka on koristeltu maurilaistyylisillä kaakeleilla. Valokuvaus on harmikseni kielletty.

Sintra


Jatkamme jaloittelua palatsin suurella puistoalueella, jonne on tuotu kasveja eri puolilta maailmaa. Mäkisen metsikön keskellä risteilee kävelyteitä. Löydämme muutamia mielenkiintoisia rakennelmia sekä pari lampea. Mystinen metsä vaihtuu hiekkatieksi, kun tallustamme kohti Maurien linnaa.

Castelo dos Mouros, Sintra


Castelo dos Mourosin harmaat rauniot tuovat vastapainoa Penan palatsin väriloistolle. Vanhat muurit ja kauniit näköalat muodostavat silti harvinaisen kiehtovan kokonaisuuden. Paikka tuo mieleen pätkän Kiinan muuria pienoiskoossa. Saamme olla rauhassa, sillä alue on miltei autio. Kuulemme kuitenkin parin lapsen puhuvan suomea ja pohtivan, minne Tommi on hävinnyt.

Castelo dos Mouros, Sintra

Kiipeämme torniin, jonka huipulla liehuu Portugalin lippu. Meillä ei ole kiirettä, joten nautimme auringosta ja jäämme toviksi katselemaan Sintran kattoja.

Castelo dos Mouros, Sintra


Seikkailemme lopulta linnoituksen muurit päästä päähän. Olemme jo poistumassa, kun huomaamme Tommin löytyneen. Punertavista hiuksista ei voi erehtyä. Iltapäivän helle alkaa väsyttää, joten päätämme kulkea oman Via Dolorosamme lähimmälle bussipysäkille. Seisomme hiljaisen tien varressa ja toivomme pysäkille kiinnitetyn aikataulun olevan voimassa. Epäilykset ehtivät jo herätä, kunnes linja-auto ilmestyy näkyviin puolen tunnin odottelun jälkeen.

Sintra

Palaamme pikavauhtia Sintran keskustaan. Huomaamme kuuluisan Sapan leipomon, josta ostamme pieniä Queijada-leivoksia. Makeat perinneherkut ovat edullisia ja maistuvat meille hyvin. Kylä hiljenee mukavasti, kun päiväturistit palaavat Lissaboniin. Kävelemme vielä hetken mäkisillä kujilla, joita paikalliset mummot vartioivat avonaisilta ikkunoiltaan.

Cabo da Roca, Portugali


Seuraava päivä kuluu Sintran ulkopuolella. Näemme Cascaisin kaupungin sekä Cabo da Rocan rantakalliot, joista voit lukea lisää toisesta postauksestani.

Casa Miradouro, Sintra


Maria tarjoilee tuttuun tapaansa aamiaista viimeisenä aamunamme Sintrassa. Hän tuo paistetun kananmunan pyytämättä, sillä olen tilannut samanlaisen kahtena edellisenäkin aamuna. Maria tokaisee ”you will miss my eggs”, ja totta tosiaan, vielä vuosien jälkeenkin muistan hänet aina, kun syön paistettuja kananmunia. Marialla on oma pieni ystäväkirjansa, johon saamme jättää terveisemme. Kodikasta Casa Miradouroa on helppo kehua. Pienestä majatalosta jäävät mieleen ystävällinen palvelu, mukava huone ja mahtavat maisemat.

Sintra


Mitä Sintra sitten minulle merkitsee? Se on yksi suosikkipaikoistani koko maailmassa. Olen vieraillut siellä ensimmäisellä ulkomaanmatkallani ilman vanhempia ja viimeisellä ennen omien lasten syntymää.

Sintra

Useimmat Lissabonin-kävijät tekevät Sintraan päiväretken, mutta suosittelen yöpymistä tässä tunnelmallisessa pikkukaupungissa. Mystiset metsät ja omalaatuiset palatsit vetävät puoleensa, joten haluan joskus palata Sintraan vielä kolmannenkin kerran.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
18 kommenttia

1 kommentti

  1. Tanja/Levoton Matkailija

    2.2.2016 at 10:47

    Tämä postaus tuli todella hyvään aikaan, sillä olen suunnittelemassa matkaa Lissaboniin maaliskuulle. Samalla olisi tarkoituksena käydä myös Sintrassa, paikka näyttää todella kauniilta.

  2. Noora

    2.2.2016 at 16:01

    Sintrasta olen kuullut viime aikoina niin paljon, että pakkohan tuonne on päästä. Linna+historia+maisemafanille toi tuntuu olevan täydellinen kohde! Äh, miksi mulla on niin vähän lomaa, haluan tonne heti 😀

    • Mika / Lähtöportti

      3.2.2016 at 16:11

      Sintrassa kyllä riittää linnoja, historiaa ja maisemia. Myös monien kukkuloiden Lissabon on täynnä upeita näköalapaikkoja ja keskeltä kaupunkia löytyy linnakin. Tämä ei varmaan helpota matkakuumetta ollenkaan, mutta aiemmin mainitut Irlanti ja Slovenia on myös ihan unelmakohteita noita asioita haettaessa. Ja toki myös Rooma 🙂

  3. katareissaa

    2.2.2016 at 16:56

    Ei hitsi, just eilen lueskelin Sintrasta Pingviinimatkat -blogista ja heti perään sullakin erittäin kiva postaus aiheesta! Jos ois Portugalin matka suunnitteilla, niin tulkitsisin tän joksikin merkiksi varmaan, haha 😀

    • Mika / Lähtöportti

      3.2.2016 at 16:15

      Hauska sattuma, että Sintra tuli esille useammasta blogista yhtä aikaa. Mutta hei, joskus kannattaa harkita matkaa myös tuonne suunnalle 😀

  4. Kohteena maailma / Rami

    9.3.2016 at 4:20

    Omalla Lissabonin pikavisiitillä jäi hieman harmittamaan, kun ei kerinnyt Sintrassa käymään. Tai kerinnyt ja kerinnyt, valintakysymyksiähän nämä. Tuonne aion kuitenkin joskus mennä ja oli kiva katsella blogistasi kuvia tuolta tarinan lisäksi. En ole tajunnutkaan tuota muurien määrää. Upean näköinen paikka kaiken kaikkiaan.

    • Mika / Lähtöportti

      9.3.2016 at 9:15

      Kyllä Sintrassa kannattaa käydä, jos tuolla seudulla liikkuu. Toki jos aikaa on vähän, se kuluu todella helposti Lissabonissakin. Ei tuo Maurien linna mitenkään valtava ole, mutta kyllä noita muureja hetken aikaa kiertelee. Maurien rauniot on aika täydellinen vastakohta Penan palatsin mielikuvitukselliselle väriloistolle.

  5. Henna /suurin onni

    10.3.2016 at 15:04

    Sinulla on kyllä sana hallussa, todella sujuvasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu teksti! Huomaan, että onnistut usein luomaan niin mukavan tunnelman, että kohteet, jotka eivät välttämättä lähtökohtaisesti ole houkutelleet niin kovasti, alkavatkin tuntua loistoajatukselta 🙂 Sintra – sinne siis… kun joskus Lissabonin suunnalle päädyn, sekin on nimittäin vielä näkemättä!

    • Mika / Lähtöportti

      13.3.2016 at 22:21

      Kiitos kehuista Henna! Täytyy vastavuoroisesti tunnustaa, että sinun blogitekstisi saavat usein hyvälle tuulelle. Pidän Lissabonista, koska se on yhtä aikaa sopivan rosoinen ja turvallisen länsieurooppalainen kaupunki. Paikoitellen tuntuu, että voisi ehkä olla hieman Eurooppaa kauempanakin, hintataso on suhteellisen edullinen ja valokuvattavaa riittää.

  6. Titta / IKILOMALLA

    11.3.2016 at 7:09

    Samaa mieltä Hennan kanssa! Ihan eläydyin täysillä tähän matkaan ja tarinankerrontaan! Melkein maistoin suussani nuo sokeriset perinneleivokset ja näin vanhat mummelit ikkunoissa tuijottamassa.
    Sintra ei ole minulle ennestään tuttu, mutta näyttää sellaiselta kaupungilta, jossa mielelläni vierailisin jonain päivänä! Haluaisin myös yöpyä paikallisten luona ja päästä maistamaan paikallisen mamman aamiaisia ??

    Titta / IKILOMALLA

    • Mika / Lähtöportti

      13.3.2016 at 22:26

      Kiitos Titta! Olen kuullut monen ihastuneen Sintraan, pettyneitä ei ole juuri ilmoittautunut. Paikallisen luona asuessa pääsee hyvin tunnelmaan ja saa matkasta varmasti harvinaisen paljon irti. Toimii hyvin lyhyellä visiitillä, mutta pidemmän päälle alan ainakin itse kaivata omaa rauhaa.

  7. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    11.3.2016 at 9:16

    Mikä ihana tarina taas kerran!

    Tekee oikein mieli lähteä Marian luokse maistamaan aamiaismunia, hukkumaan ystävällisyyden aaltoon ja unohtumana päiväksi näihin maisemiin. Meillä on Lissabon vielä käyämättömien kohteisen listalla, mutta toivon mukaan sinnekin vielä päästään. Vaikka siitä on lukenut näitä mielettömän upeita postauksia yksi toisensa jälkeen, silti se ei jostain syystä ole vielä yltänyt niin kärkisijoille että oltaisiin saatu se mukaan suunnitelmiin.

    Olen silti aika varma, että tullaan hurmaantumaan siitä kunhan päästään vaan sinne asti.

    – Gia

    • Mika / Lähtöportti

      13.3.2016 at 22:35

      Kiitos Gia! Ennemmin tai myöhemmin pääsette varmasti Lissaboniinkin 🙂 Olen itse käynyt siellä kahdesti ja omat tunteeni kaupungista ovat vähän kaksijakoiset. Kolmatta matkaa ei ole suunnitteilla, koska tiedossa ei ole ainakaan tällä hetkellä mitään kummempaa uutta nähtävää. Toisaalta olen viihtynyt kaupungissa todella hyvin ja harkitsisin Lissabonia, jos pitäisi keksiä joku eurooppalainen suurkaupunki jossa viettää joku pidempi ajanjakso. Koska ette ole vielä käyneet, niin suosittelen ehdottomasti!

  8. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    11.3.2016 at 18:25

    Voin allekirjoittaa edelliset kommentit täysin, tarina oikein tempasi mukaansa! Portugali on jotenkin aina ollut sellainen kohde mikä jossain mielenkiinnon rajoilla sinnikkäästi keikkuu, mutta jolle ei kuitenkaan ikinä tunnu löytyvän sopivaa hetkeä. Jotenkin koko maa kuuluu myös täysin oman yleissivistykseni ulkopuolelle. Äkkiseltään jos pitäisi nimetä jotain Portugaliin liittyviä asioita, niin ensimmäisinä mieleen tulee portviini, Lissabon ja 1400-1500 -lukujen löytöretket. Sitten alkaakin jo lyödä tyhjää.

    Monet siellä käyneet maata kuitenkin kovasti kehuvat, joten jotainhan siinä täytyy olla. Sintra vaikuttaa hienolta paikalta kaikin puolin, ja mahtavaa että sieltä löytyi noin lämminhenkinen majoituskin! Tekee mieli alkaa suunnitella matkaa samantien.

    – Miika

    • Mika / Lähtöportti

      13.3.2016 at 22:43

      Kiitos Miika! Mullakin on muutamia kiinnostavia kohteita, joihin lähteminen vaan aina siirtyy vuodesta toiseen. Yksi tällainen on ollut Baskimaa, jonne lähdetään ainakin kymmenen vuoden suunnittelun jälkeen tänä keväänä. Portviinin perässä kannattaa lähteä Portoon, tai tarkemmin ottaen kiertämään Vila Nova de Gaian viinikellareita Douro-joen rannalle. Portugalihan on melko pieni maa, joten samalla reissulla ehtii nähdä erilaisia kyliä ja kaupunkeja. Omista Portugali-mielikuvista tulevat päällimmäisinä mieleen markettien tuoksahtavat suolaturskaosastot, Lissabonin kaduilla juotu ginjinha-likööri, koristeelliset sinivalkoiset kaakelit sekä Cristiano Ronaldon ylimielinen katse 😀

  9. 5tahden

    28.12.2024 at 16:56

    Kattava postaus, kiitos!
    Mulla Sintran päiväreissu suunnitelmissa helmikuussa. Vai pitäiskö oikein yöpyä siellä? No tuolla Sapan leipomokahvilassa täytyy ainakin käydä.

    • Mika / Lähtöportti

      29.12.2024 at 23:50

      Sintra on sen verran pieni, että siitä saa päivässäkin hyvän käsityksen ja ehtii käydä parissa päänähtävyydessä. Toisaalta yöpyminenkin on hyvä idea, jos haluaa nauttia tunnelmasta ja tutustua kohteisiin perusteellisesti. Casa Miradouro ei näytä olevan enää toiminnassa, mutta luulisin Sintrasta löytyvän laadukkaita majoituspaikkoja.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Portugali

Cabo da Roca – ajatuksia maailman reunalla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Portugalissa sijaitseva Cabo da Rocan niemi on manner-Euroopan läntisin paikka. Olen käynyt siellä kahdesti reissuilla, joista molemmat ovat osuneet jollain lailla matkailu-urani taitekohtiin.

Atlantin aallot iskeytyvät Cabo da Rocan vaikuttaviin rantakallioihin noin neljänkymmenen kilometrin päässä Lissabonin keskustasta. Tänne kelpaa pysähtyä tuijottamaan merta ja miettimään syntyjä syviä. Valtameri on todellakin aava, sillä ensimmäisenä vastaan tulisi reilun 1400 kilometrin päässä sijaitseva Azorien saariryhmä. Sieltä on vielä noin neljätuhatta kilometriä lisää vastakkaiselle mantereelle Amerikkaan.


Cabo da Roca oli vanhan maailman reuna, eli maan uskottiin loppuvan tänne, ennen kuin planeettamme pyöreä muoto selvisi tiedemiehille. Kotimaan sijainti valtameren reunalla innosti varmasti omalta osaltaan portugalilaisia löytöretkeilijöitä, jotka purjehtivat suuriin seikkailuihin kohti tuntematonta. Esimerkiksi Bartolomeu Dias, Vasco da Gama, Pedro Álvares Cabral ja Fernão de Magalhães jättivät nimensä historiankirjoihin.

Saavun Cabo da Rocalle ensi kertaa heinäkuussa 1995 kavereideni Juhan ja Mikan kanssa. Tämä on ensimmäinen ulkomaanmatka, jolle olen lähtenyt ilman vanhempiani. Lukio ja hyvin sujuneet ylioppilaskirjoitukset ovat takana, samoin yliopiston pääsykokeet. Nyt on aikaa vetää henkeä ja odotella vielä puoli vuotta armeijaan lähtöä. Kiertelemme pari viikkoa ympäri Lissabonia ja teemme muutaman päivän retken Évoraan, Faroon sekä Albufeiraan. Portugalissa maistuu vapaus ja tuntuu keskikesän paahtava helle.


Pysähdyn jyrkänteen reunalle tuijottamaan merta ja ajattelen jossain kaukana vastarannalla häämöttävää Amerikkaa. Erään lukiossa tekemäni esitelmän aiheena oli New York ja haaveilen joskus matkustavani sinne. Mieleen tulee myös suurempia kysymyksiä, kuten varmasti monella muullakin tässä elämäntilanteessa. Haussa olisi ainakin opiskelupaikka, oma koti, tyttöystävä sekä ylipäätään koko elämän suunta. Cabo da Roca kutsuu mietiskelemään ja jättää päähän lohdullisen vastauksen – kaikki kyllä järjestyy aikanaan.

Syvällisemmät pohdiskelut unohtuvat, kun päätämme laskeutua alas meren rantaan. Jyrkällä rinteellä kiipeileminen on haastavaa, joskaan ei täysin uhkarohkeaa. Reppu tuntuu hankalalta selässä, joten päätän pudottaa sen varovasti hieman alemmalle tasanteelle. Reppu kuitenkin laskeutuu odottamattomalla tavalla ja lähtee vierimään rinnettä alas. Se poukkoilee sisällä olevine kameroineen metri tolkulla kohti maailman reunaa, kunnes pysähtyy aivan korkean kielekkeen laidalle. Filmikameralla otetut valokuvat pelastuvat, joskin muutamiin niistä tulee jatkossa omituisia raitoja. Pääsemme lopulta alas rantaan sekä myös onnellisesti ylös bussipysäkille ja yöksi Lissaboniin.


Toinen reissuni Cabo da Rocalle koittaa lokakuussa 2009. Edellisellä matkalla 14 vuotta sitten haaveilemani tyttöystävä löytyi jo ajat sitten, ja hänestä on tullut nyt matkaseurana oleva vaimoni. Myös elämän muut palaset ovat tuntuneet loksahtaneen kohdalleen. Opiskelupaikkaa ei irronnut yliopistosta, mutta irtosi kuitenkin, samoin kiinnostava työpaikka. Kohti Amerikkaakin voi nyt tähystää uusin ajatuksin, sillä kävimme New Yorkissa vain puolisen vuotta aiemmin. Seuraavat ulkomaanreissut eivät kuitenkaan toteudu tästä eteenpäin aivan samalla tavoin kuin ennen, sillä tämä Portugalin-loma jää viimeiseksi lentomatkaksi ennen esikoisemme syntymää. Cabo da Roca tietää kuitenkin kertoa, että kaikki järjestyy, mitä sitten vastaan tuleekin.


Moni käväisee Cabo da Rocalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkaa sitten matkaansa. Mielestäni tämä paikka ansaitsee enemmän, joten viivymme tälläkin kerralla yli kaksi tuntia. Kävelemme lähistön poluilla ja löydämme kivimuuriin muotoillun penkin, jolle istahdamme pitkäksi toviksi syömään eväitä ja ihailemaan maisemaa. Paikka on sen verran sivussa, ettei muita matkailijoita ole ruuhkaksi asti. Lämpömittari näyttää lokakuussakin hellelukemia ja meri kimaltaa kirkkaana kaukaisuuteen saakka. Tiedän että olemme tällä säällä onnekkaita, sillä näille kallioille puhaltaa usein kova tuuli ja rannikon sää voi olla muutenkin arvaamaton.


Cabo da Rocalle on pystytetty muistomerkki, jossa julistetaan kyseessä olevan Euroopan mantereen läntisin piste. Muistomerkkiin on kaiverrettu koordinaattien lisäksi Portugalin kansallisrunoilijan Luís de Camõesin sanat täällä missä maa päättyy ja meri alkaa. Taustalla näkyvä majakka valmistui vuonna 1772 ja sen torni on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Näkyvyys on hyvä, sillä majakan perustukset on valettu noin 140-metrisen kallion päälle.


Cabo da Roca on suosittu vierailukohde, jossa käy paljon turistiryhmiä. Paikalle pääsee kätevimmin autolla tai bussilla. Sintran ja Cascaisin välillä liikennöivä linja-auto pysähtyy Cabo da Rocassa. Matka-aika Cascaisista on reilut kaksikymmentä minuuttia ja Sintrasta yli puoli tuntia. Lissabonista pääsee sekä Cascaisiin että Sintraan paikallisjunilla. Molemmat ovat suosittuja päiväretkikohteita Lissabonista, mutta omasta mielestäni varsinkin Sintrassa kannattaa viipyä ainakin parin päivän ajan. Olen julkaissut aiemmin postauksen Sintra ja minä, jossa kerron tuosta viehättävästä kylästä sekä sen lähistöllä sijaitsevista linnoista.


Vierailu Cabo da Rocalla on vaikuttava kokemus jo pelkkien rantakallioiden ja merimaiseman vuoksi. Sijainti aivan Euroopan laidalla luo paikalle myös oman ainutlaatuisen merkityksensä. En tiedä milloin palaan Cabo da Rocalle kolmannen kerran, eikä matkan välttämättä tarvitse ajoittua minkäänlaiseen käännekohtaan. Jos kävisin taas paikalla 14 vuoden tauon jälkeen, olisi Cabo da Rocan vuoro 2023, mihin ei lopulta ole enää kovin pitkä aika. Silloin toivottavasti puhutaan ajasta, jolloin koronapandemia on jo taakse jäänyttä historiaa.

Jatka lukemista

Portugali

Päivä Portugalin kauniilla Douro-joella

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Siirryn nyt menneiden matkojen muistoissani Pohjois-Portugalin halki virtaavalle Douro-joelle, jonka maisemiin voisi palata aina uudelleen. Kiireetön risteilypäivä tarjosi kauniita näkymiä sekä pikaisen viinitalovierailun.

Viivyimme syksyllä 2009 tekemällämme Portugalin-matkalla muutaman yön Portossa, joka on yksi Euroopan kiehtovimmista kaupungeista. Käytimme yhden matkapäivistämme Douro-joella, jolla on merkittävä osa alueen historiassa. Maailmankuulua portviiniä viljellään Douron laaksossa, josta se kuljetetaan varastoitavaksi alajuoksun varrelle.


Lokakuinen lauantaiaamu on hyvin hiljainen, kun kävelemme Porton kaupungin halki kohti jokivenelaituria. Ylitämme mahtavan Dom Luísin sillan ylätasannetta pitkin ja näemme kuinka nouseva aurinko tavoittaa vähitellen myös Ribeiran rantakortteleiden kuvaukselliset rakennukset.


Etsimämme Douro Azul -yhtiön laituri löytyy joen etelärannalta eli Vila Nova do Gaian puolelta. Meidät ohjataan alukseen astumisen jälkeen suureen pöytään, jossa on meille ikkunan vierestä varatut paikat. Saamme seuraksemme kymmenen portugalilaista, joihin emme tosin tutustu sen paremmin.


Nytkähdämme liikkeelle aikataulun mukaisesti yhdeksältä. Päivän reitti kulkee vastavirtaan, sillä myötävirtaan mentäessä joki laskee Atlanttiin vain muutaman kilometrin päässä. Syömme hyvällä ruokahalulla risteilyn hintaan kuuluvia aamiaissämpylöitä ja croissanteja samalla, kun alitamme matkan ensimmäiset sillat. Joella näkyy muutamia reippaita soutajia ja melojia.


Ulkona puhaltaa harmittavan viileä tuuli, mutta löydämme onneksi suhteellisen suojaisan paikan alakannelta. Ohitamme muutaman pienen kylän ja rinteillä kasvavaa metsää. Joki toki kimaltelee kauniisti ja on mukava nähdä paikallista luontoa, mutta tämä ympäristö ei tee vielä suurta vaikutusta.


Jokiristeilyn erikoisuus ovat sulkuportit. Saavumme puoli yhdeltätoista Crestuma-Leverin sululle, jonka korkeusero on 14 metriä. Palaamme tämän jälkeen lämpimiin sisätiloihin odottelemaan lounasta. Ateria alkaa portviinillä, sillä sitähän tämän joen reunamilla nimenomaan viljellään. Entisaikaan viini toimitettiin viljelyksiltä Vila Nova de Gaian varastoihin puisilla rabelo-veneillä. Nykyään käytetään vähemmän romanttisia kuorma-autoja.


Nautimme neljän ruokalajin kalapainotteisen aterian, jonka aikana huomaamme maiseman muuttuvan. Alamme saapua viiniviljelmille ja ohitamme jonkun kaupunginkin. Aurinko alkaa porottaa ikkunan lävitse jo niin kuumasti, että joudumme vetämään hieman verhoa eteen.


Saavumme puoli kahden maissa Carrapatelon sulkuporteille, joiden kohdalla nousemme vastavirtaan matkatessamme peräti 35 metriä ylöspäin. Myös koko matkan meitä seurannut pienempi alus mahtuu samalla kertaa sulkuporttien väliin.


On mielenkiintoista seurata, kuinka laivat nousevat valtavien seinämien reunustamasta synkästä kuilusta takaisin päivänvaloon. Dourossa on Portugalin puolella viisi patoa, joista kaksi osuu matkamme varrelle.


Löydämme mukavat istumapaikat yläkannelta ja vietämme risteilyn pari viimeistä tuntia ulkona. Sää on lämmennyt päivän mittaan mukavasti ja aurinkoisessa syysilmassa tarkenee hyvin lyhyissä hihoissa. Matkan loppuosa onkin ehdottomasti päivän parasta antia, sillä saavumme viimein odottamiimme maisemiin.


Joki mutkittelee upeassa ympäristössä, jota sävyttävät viininviljelyyn valjastetut rinteet ja satunnaiset vanhat rakennukset. Jotkut viljelmistä näyttävät jatkuvan korkeiden kukkuloiden huipuille saakka.


Laivalla ei ole juurikaan muuta tekemistä, joten keskitymme nauttimaan leppoisaan tahtiin vaihtuvista maisemista. Aluksen kaiuttimista raikuvat vuorotellen kaikki Boney M:n kokoelmalevyn hitit Rivers of Babylonista lähtien.


Saavumme neljältä Peso da Réguan kaupunkiin, jossa jäämme pois kyydistä. Matkustajat ohjataan pikavauhtia rannalla päivystävien kaupustelijoiden ohitse bussiin, joka vie meidät läheiselle Castelinhon viinitilalle. Ohjelmaan kuuluu lyhyt englanniksi opastettu kierros Castelinhon kellareissa. Näemme muun muassa valtavia viinisäiliöitä sekä paksun pölykerroksen peittämiä vuosikertapulloja. Kaupan puolella tarjotaan hieman maistiaisia sekä tietenkin mahdollisuus ostosten tekemiseen. Tyydymme tällä kerralla juomien sijasta jääkaappimagneettiin.


Ostosten tekoon ei kulu juurikaan aikaa, joten ehdimme ihailla hetken maisemia. Laskeva aurinko värittää Douron vastarannalla kohoavia viiniviljelmiä. Peso da Régua on seudun tärkeimpiä viinintuotantokeskuksia ja erään kukkulan huippua hallitseekin Sandemanin portviinitalon salaperäiseen viittaan pukeutunut tunnushahmo. Alueelta löytyy paljon eri tiloja, joihin voisi paremmalla ajalla käydä tutustumassa.


Turistibussi kuljettaa meidät Réguan rautatieasemalle, josta alkaa parin tunnin paluumatka Portoon. Junasta on varattu laivayhtiön asiakkaille kaksi kokonaista vaunua. Rata seuraa alkumatkan Douro-jokea, kunnes erkaantuu toisaalle.


Näemme kumpuilevaa maastoa, laaksoja ja pieniä kyliä. Muutamat asemat on koristeltu sinisillä kaakeleilla. Junamatka tuntuu pitkän päivän jälkeen yllättävänkin puuduttavalta, mutta saavumme lopulta Porton kauniille São Benton asemalle.


Kokeilemamme kaltainen risteily tarjoaa hyvän mahdollisuuden nauttia Douron maisemista rauhalliseen tahtiin. Toisaalta tekemistä ei ole erityisen paljon ja aamusta iltaan venyvä retki saattaa tuntua ajoittain myös pitkästyttävältä. Päivästä on joka tapauksessa jäänyt mieleeni paljon hyviä muistoja. Koko Douroa emme todellakaan nähneet, sillä joen alkulähde sijaitsee lähes 900 kilometrin päässä Portosta. Espanjan puolella joki tunnetaan nimellä Duero.


Douron viininviljelysmaisemiin voi edelleen lähteä useamman eri yhtiön laivoilla. Yllä kuvatun kaltaisia retkiä mainostavat tällä hetkellä esimerkiksi Cruzeiros Douro sekä Porto Douro, kun taas Douro Azulin valikoima näyttäisi muuttuneen. Joella voi halutessaan tehdä myös useamman päivän mittaisia risteilyjä.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja